Meille töihin?

Työllistämme kesäaikana noin 30-40 kausityöntekijää kauden valmisteleviin töihin, sadonkorjuutyöhön sekä sadonkäsittelyyn 1-4 kuukaudeksi, viime vuosina pääosin ukrainalaisia ja heidän lisäkseen useamman henkilön mm. myyntitehtäviin riihikahvilalle ja kioskiin sekä itsepoimintaan. Lisäksi tarvitsemme marjojen pakkaajia ja laadunvartijoita sekä esimerkiksi nurmikonleikkaajaa.

Arvostamme työntekijän ominaisuuksissa erityisesti reipasta työotetta, kykyä kuunnella ja noudattaa annettuja ohjeita, ongelmanratkaisukykyä, oma-aloitteisuutta sekä ulospäinsuuntautuneisuutta. Ajokortti, anniskelupassi ja hygieniapassi ovat plussaa, mutta eivät välttämättömyyksiä. Tarjolla olevat tehtävät soveltuvat pääsääntöisesti yli 15-vuotiaille.

Työsuhteissamme sovelletaan Maaseutuelinkeinojen työehtosopimusta.

Ilmoitamme kesätyöhaun avautumisesta yleensä helmikuun aikana. Mikäli olet kiinnostunut työskentelystä tilallamme ja sovit mielestäsi yllä olevaan kuvaukseen, voit aina olla reippaasti yhteydessä Taruun, myös hakuajan ulkopuolella.

Lisätietoja tehtävistä antaa
Taru Syrjälä p. 040 938 8796

    * = vaadittu kenttä.