Suutarin tila

Suutarin tilalla Topenon kyläkeskuksessa aloittivat Aulikki ja Jorma Syrjälä marjanviljelyn vuonna 1987. Tilalla viljeltiin pääosin viljaa (ohraa ja kauraa) sekä mansikkaa, mutta myös vadelmaa, perunaa, hernettä ja sipulia. Tilan omasta viljasta jauhatettiin jauhoja tilamyyntiin. Myynnissä oli myös muita lähialueen tuotteita.

Tila on yksi Topenon kylän niin kutsutuista kantatiloista ja ollut saman suvun hallussa jo vuodesta 1726, tila itsessään on kuitenkin tätäkin vanhempi. Nykyinen isäntä Sami Syrjälä on sukunsa yhdeksäs Suutarin isäntä.

Sami hoitaa tilaansa yhdessä puolisonsa Tarun kanssa. Uusioperheen kuudesta lapsesta jokainen on jossain määrin osallistunut tilan töihin vuosittain. Erityisen aktiivisesti tilan puuhissa on mukana Samin vanhempi poika Jere, metsäalan perustutkintoa tällä hetkellä suorittava nuori mies, joka taitavasti osallistuu niin maataloustyöhön kuin hyppää tarvittaessa kaivinkoneen tai tienhoitokoneiden puikkoihin.

Talvisin tehdään urakointityönä tienhoidollisia hommia sekä metsätöitä. Sami on koulutukseltaan rakennusmestari, ja hänellä onkin tilanhoidon ohella myös rakennusalan töitä talviaikaan yrityksensä Lattiasaneeraus SyrSamin kautta. Sami juhlii tänä 2024 vuonna 20-vuotiasta yrittäjätaivaltaan. Taru on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi, ja hänen liiketoiminta- ja asiakaspalvelutyön osaamisensa täydentää hyvin Samin kokemusta maataloudesta, puutarhataloudesta sekä yrittäjyydestä. Mottona tilalla onkin, että asiat tehdään omalla tavalla, yhdessä, hymyillen ja aina toinen toistaan tukien.